Hui, miten aika rientää (kun on kivaa). Tämä syksy on mennyt ihan hurjalla vauhdilla eteenpäin ja kun ei edes luonto anna ymmärtää, että olisi talvi, niin eihän sitä tajua itsekään. Onneksi nyt tulee joulu ja saa pysähtyä hetkeksi.
Tosin, kroppa pakotti minut pysähtymään jo viime viikolla, kun pitkään kiusannut pieni kurkun karheus räjähti kunnon flunssaksi ja viime viikon tiistaina ääneni lähti. Sain koko loppuviikon sairaslomaa töistä ja ehdin tämän ansiosta hetken miettimään asioita. Loppuviikosta olin jo riittävän terve tapaamaan ystäviä, mitä nyt loputon limaneritys teki tapaamisista ehkä hieman epämiellyttäviä heille, jotka joutuivat syömään kanssani... Mutta maailma parani taas hiukan. Sainpa treffata aika viimeisillään raskaana olevan serkkunikin pitkästä aikaa! Keskustelu pyöri arvatenkin aiheessa ja avasi minulle monia ajatuksia.
Mutta joulu. En tunnustaudu jouluihmiseksi. Olen ollut suorastaan joulun vastustaja. Joululla on toki jopa kristinuskoa vanhemmat pakanalliset perinteet ja onhan se valon juhla talven pitkän pimeyden keskellä. Nykymaailman yltiökaupallista joulua on helppo kritisoida: tarvitaanko me oikeesti kaikki ne piikkimatot, Angry Birds -krääsät ja muut hilavitkuttimet? Voisiko sitä löytää joulun tunnelman jotenkin muuten?
Tänä vuonna on minulle ensimmäinen joulu, jolloin ei ihan kauheesti ahdista. Tänä vuonna saan olla vähän jopa ihan kotona ja rauhoittua! Tänä vuonna ei mennä asumaan muiden nurkkiin vaan saa tehdä omia valmisteluja. Yhtään tonttua ei sitten tule minun kotini ikkunoihin eikä todellakaan yhtään kynttelikkköä! Enkä tee laatikoita. En edes hanki kuusta. Mutta rauhotun, teen raakanameja, syön paljon kalaa ja mätiä smetanalla (nam), nautin kynttilän valosta ja käyn keskusteluja punaviinilasillisen äärellä.
Nauttikaa pysähtymisestä, joulun tuoksuista ja mauista. Muistakaa, että mitään perinnettä ei ole pakko noudattaa jos se ei tunnu oikealta. Arvostakaa toisianne pienin elein, ei suurilla määrillä tarpeettomia lahjoja. Hyvää joulua kaikille.
