Raakaa ruokaa?

Olen ilokseni saanut tutustua raakaruokaan jo muutama vuosi sitten. Sen ideahan on, ettei mitään ruoka-ainetta lämmitetä yli 45 asteen, jotta kaikki ruuassa olevat entsyymit säilyvät. Raakaruoka on siis kypsentämätöntä ja mahdollisimman puhdasta, käsittelemätöntä kasvisruokaa. Ruoka-aineet hankitaan mieluiten luomuna. Jotkut suosittelevat 100% raakaruokaa, mutta harva pystyy ihan siihen. Käsittäkseni monet maustavat muuten terveellistä ruokavaliotaan raakaruoalla silloin tällöin tai esim. 80% syömästään ravinnosta.

Itse elän pääosin OO-valmennuksen opeilla, eikä minusta saisi vegaania millään ilveellä, mutta raakaruoassa on kyllä oma viehätyksensä. Valmistin eilen kesäkurpitsanuudeleita ihanalla "juustokastikkeella", johon tuli mm. cashew-pähkinöitä ja ravintohiivaa. Om nom. Lisäsin annokseen viiriäisen munia proteiininlähteeksi. Anoppi tuo jostain syystä aina Virosta viiriäisen munia eli "vutimunia" paikallisella kielellä. Ne on kai siellä huomattavan edullisia ja onhan ne kai jonkin sortin erityisherkkua, jota sitten kannattaa rahdata sieltä tänne.

Raakaruoka-aterian jälkeen on kevyt olo, mutta kuitenkin nälkä pysyy poissa pitkään. Ruuassa on paljon kuitua, mahdottomasti vitamiineja, antioksidantteja ja muita hyviksiä sekä yleensä myös hyviä rasvoja öljyn, avokadon tai pähkinöiden muodossa. En jättäisi luomulihaa tai kalaa kokonaan, mutta voisin hyvillä mielin kasvattaa raakaruoan osuutta ruokavaliossani. Onhan se myös ekologista, tämä kasvissyönti. Blogin nimi Fit&Eco tulee muuten siitä, että olen opiskellut ympäristöalaa ja ollut aina kiinnostunut ekologisuudesta ja kestävyydestä. Lisää juttua aiheeseen liittyen myöhemmin. Fit tulee tietysti kiinostuksestani liikkumiseen. Siitä epäilemättä myös lisää tulevaisuudessa.

Parasta raakailussa on jälkkärit. Kun tehdään makeita jälkiruokia käsittelemättömistä, puhtaista raaka-aineista, ilman sokeria, vehnäjauhoa, hiivaa ja kananmunaa, ollaan oikealla tiellä. Kun maku JA ulkonäkö on vielä kohdillaan, kuten esim. Sweetly Raw-blogissa, ei voi kuin huokailla ihastuksesta.

Ei pidä väheksyä myöskään tuoreen, puhtaan ja käsittelemättömän ruuan voimaa mitä tulee kauneuteen.  Vai mitä sanotte tästä HaLon postaamasta jutusta Mimi Kirkistä, maailman seksikkämmästä vegaanista? ;-)

Brave New World

Huoh, nyt olen vapaalla. Pidän tällä viikolla viimeiset kertyneet vapaat ja ensi viikolla olen... työtön downshiftaaja. Päässä pyörii jänniä ajatuksia. Vaikka on ihan poikki, stressin runtelema ja vakaasti päättänyt pitää hetken lepotauon, tuntuu työnteon lopettaminen silti jotenkin... väärältä.

Olen sisäistänyt vahvasti sen, että meidän kaikkien kuuluu tehdä työtä. Mitä tahansa työtä. Muuten yhteiskunta ei pyöri. Viis siitä, muuttaako monotoninen työnteko tekijänsä zombieksi, joka ei ehdi elää elämäänsä arjen pyörityksen keskellä. Kuka minä olen vaatimaan enemmän, kun niin monet raatavat oravanpyörässä, jotta kulutusyhteiskuntamme rattaat pyörivät?

Tiedän, että en ole jäämässä lepäämään laakereilleni. Otan vain pienen lepotauon, jotta sisälläni kuplineet ideat pääsevät kasvamaan ja totetumaan. Pääsen ottamaan osaa mielenkiintoisiin projekteihin, joista saan voimaa ja energiaa sen sijaan, että annan vain itsestäni kaiken energian pois.

Tämän jälkeen pääsen keskittämään energiani johonkin oikeasti tuottavaan, jossa olen oikeasti hyvä ja josta oikeasti nautin. Koko yhteiskuntamme hyötyy paljon enemmän työstään nauttivasta työntekijästä, kuin hampaat irvessä terveytensä menettämisen uhallakin raatavasta rassukasta.

Odotan jo innolla tulevaa Start Me Up! -koulutusta syyskuussa. Project Laura on suosikkiblogejani. Se on ihanan inspiroiva ja tulee suoraan sydämestä. Toivottavasti kaiman viisaudesta osa tarttuu minuunkin.

Muistulien yö Vepsässä oli mahtava kokemus.

Tässä vapaa-ajassa ehkä ihaninta on se, että olen saanut kokkailla rauhassa. Ja kokkaillut olen! Postaan suosikkireseptejäni ensi viikolla, jahka kaikelta kokkaamiselta (ja tiskaamiselta...) ehdin.

Eräänä aamuna nautimme jauhelihaa, lehtikaalia, avokadoa ja valkosipulin kanssa paistettua tomaattia.

Hmm... tarvitsen vähän lisää harjoitusta muffinien kuorrutuksessa, eh? Mutta hyvää oli!

Back to life

Takaisin elämään. Hiljaiselo blogissa johtui siitä, ettei ollut mitään sanottavaa. Kiire, stressi, oman tien etsiminen. Nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä.

Olen jo pitkään toivonut voivani jäädä pois palkkatyöstä. Ahdistavasta, stressaavasta toimistohommasta, jossa vastuu ja palkka eivät kohtaa ja jolle vain antaa itsestään kaiken saamatta juuri mitään takaisin. Elämä on liian lyhyt siihen, että viettää siitä suuren osan työssä jossa ei viihdy tai ruuhkassa matkalla töihin tai sieltä kotiin. Olen samanaikaisesti etsinyt poispääsyä ahdistavasta työelämästä ja soimannut itseäni siitä, että olen nyt laiska ja huono, tuottamaton ihminen, kun kehtaan tällaista edes toivoa.

Toiveisiini on kuitenkin vastattu - tämän hetkinen määräaikainen työsopimukseni päättyy elokuun loppuun. Ja sitten hyppään. En tiedä, mikä minua odottaa, mutta olen innoissani siitä, että pian se selviää.

3 viikkoa enää työtä jäljellä ja tällä hetkellä stressaan erästä työjuttua niin, että kurkkua kuristaa ja verenpaine tuntuu kohinana päässä ja suonissa. Ei enää tätä. Oma vika, tietysti. Oma moka, joka on johtanut tähän viime hetken paniikkiin. Syytän aina vain itseäni. En esimerkiksi sitä, että kesän ajan töissä on ollut niin kiire, että jos jättää työpöytänsä hetkeksi käydäkseen vessassa, on pomo jo kimpussa. Ettei tämä lisäisi virheiden mahdollisuutta? Ihan oikeasti, I kid you not. Tällaista työelämää ihan todella on olemassa.

Olen oppinut valtavasti itsestäni tämän vuoden aikana. Oikotie Optimaaliin-valmennus antoi paljon pohdittavaa ja välineitä elämän järjestämiseen. Edellisen blogimerkinnän aikaan epäilin itseäni syömishäiriöiseksi ja kieltämättä tässä hyvinvointiskenessä on paljon myös pahoinvointia. Tarkoitan, että joskus hyvinvoinnin tavoittelu menee niin äärimäisyyksiin, että se kääntyy itseään vastaan. Kaksi ihmistä voi syödä ihan samoja ruokia. Toinen valitsee syömisensä luonnollisesti, nauttien ja pakottamatta ja toinen kiellettyjen ja sallittujen ruoka-aineiden lista kädessään stressaten lihomista, epäonnistumista, treeniajan puutetta. On ihan selvää, että nämä kaksi ihmistä eivät voi yhtä hyvin samasta ruokavaliosta huolimatta. Minä olin tuo stressaaja. Olen laihduttanut vuodesta 2007 saakka. Sen on nyt loputtava. Alan nauttia taas ruuasta. Ja ehkä taas elämästäkin.

Uskoin jotenkin, että sitten kun olen huippukunnossa, kun rasvaprosentti on alle 20, sitten olen hyvä ja kaunis, sitten voin alkaa elää. Kuinka typerää! Miksi, ketä varten, pitää rasvaprosentin olla alle 20? Ketä se voisi oikeasti muka kiinnostaa, minun rasvaprosenttini? Miten se voisi kertoa kuka olen ja määritellä olenko hyvä ja kelpaanko? Ja mihin muka pitää kelvata? Alan heräämään tästä unesta. Kasvukivuilta ei voi välttyä, mutta olen valmis heräämään. Sama koskee työtä. Se mitä teen työkseni, ei määrittele sitä, kuka olen. Minun ei tarvitse hakea hyväksyntää muiden silmissä tekemällä arvostettua työtä. Voin tehdä sitä, missä olen hyvä ja mistä nautin. Vain siten saan aikaiseksi jotain arvokasta.

Nyt aion painaa viimeiset 3 viikkoa, mutta sen jälkeen keskityn rauhoitumaan. Keskityn kauneuteen. Keskityn perheeseen. Teen tilaa rakkaudelle ja uusille upeille asioille. Niitä tulee kyllä, kun niille tekee tilaa.

Näkökulmia kehonkuvan ongelmiin

Olen löytänyt todella kiinnostavia syömishäiriöihin liittyviä juttuja nyt, kun tämä ajatus kypsyi päässäni. Tässä muutama jaettavaksi:


Entisen fitness-urheilija tarina
About your female body issues

Kas, mulla on ortoreksia

Ei ironiaa otsikossa. Juu, alan pikkuhiljaa tajuta, että suhteeni ruokaan ja "terveyteen" on pikkasen vinoutunut. Mistä olen tän yhtäkkiä hoksannut? Aloitetaan alusta.

Vuonna 2006 olin ihan tavallinen opiskelijatyttönen, joka juhli ja joi liikaa, vietti sunnuntait krapulassa kera rullakebabin ja kuntoilu rajoittui kahteen jumppaan viikossa. En ole koskaan ollut erityisen hoikka, enemmänkin aika skrode. Lapsena harrastin yleisurheilua ja isäni olisi halunnut musta kuulantyöntäjää...eli joo, aika vanttera siis.

Oma ulkomuotoni alkoi siinä määrin häiritsemään vuonna 2007, että aloin tehdä asialle jotakin. Alkuun mun tavoite oli näyttää Carmen Electralta. Aloin etsiä tietoa treenaamisesta ja järkevästä syömisestä ja innostuin kuntosalitreenistä. Ostin Body-lehtiä, luin Pakkotoistoa, T-Nationia ja blogeja asian tiimoilta ja olin fanaattisen innostunut body fitnessistä. Halusin kilpaillakin fitnessissä. Söin kuin bodarit: puuroa, rahkaa, täysjyväriisiä ja pastaa, ruisleipää, vihanneksia, marjoja. Paljon proteiinia. Herapalautusjuomaa. Carmen Electra ei enää riittänyt, halusin näyttää fitnessmallilta. En valehtele, haluan edelleen.

Yritin etsiä Carmenista mahdollisimman vähän
pornahtavan kuvan.
Se ei ollut helppo tehtävä.

Kun valmistuin, pääsin töihin kuntosalille. Työ oli kuinkin yllättävän uuvuttavaa, töitä oli ihan hirveesti ja treenini vähentyi. Treenasin tietysti duunipaikalla ilmaiseksi ja työpäivän jälkeen halusin vaan kotiin relaamaan.

En oikeastaan tiedä, miksi treeni-intoni väheni. Ehkä siihen vaikutti vahvasti myös se, etten saanut haluamiani tuloksia. En, vaikka söin juuri niin kuin piti ja vaikka treenasin neljä kertaa viikossa salilla. Enkä vieläkään näyttänyt Carmen Electralta.

Alkoi tulla vatsavaivoja... Näitä oli ollut jo aiemminkin, mutta uskoin niin vahvasti bodariruokavalioni paremmuuteen, että lakkasin uskomasta laktoosi-intoleranssiin. Siis eihän rahkassa voi olla mitään pahaa!? Aloin saamaan oireita viljoista ja maidosta. Välttelin niitä osaksi, mutta toisaalta en halunnut myöntää, etten ollutkaan superterve ja etten muka olisi saanut syödä jotakin mitä halusin ja mikä oli "terveellistä".

Aloin kuitenkin tutkia ravitsemusasioita toiselta kantilta ja löysin raakaravinnon. Voin kertoa, että raakaravinnolla ainakin mun kaikki siihen asti hankitut lihakset hävisivät aika nopeasti. Ok, se oli mun huono yritelmä raakaravintoa, joku toinen saattaa koostaa ruokavalionsa taidokkaammin.

Iiihana Jamie Eason.

Kokeilin myös vähähiilarista dieettiä, koska hiilarit nostaa insuliinitasoja, joka johtaa jenkkiksiin (ja mulla on tosissaan isot jenkkikset) ja insuliiniresistenssiin, joka johtaa diabetekseen. Eikö niin? Jätin pois hedelmät ja söin pääasiassa kasviksia, marjoja ja lihaa. En maitoa tai viljoja juurikaan, koska niistä tuli maha kipeäksi. Treenaaminen ei enää juurikaan kiinnostanut, en vaan jaksanut enää mennä salille. Tässä kohtaa olisi pitänyt aavistella jo jotakin...

Pikkuhiljaa dieettini olikin muodostunut pitkälti paleoksi: siis lihaa, kanaa, kalaa, munia (oih, miten paljon munia!), vihanneksia ja marjoja, pähkinöitä ja siemeniä, kookosravsaa ja voita. Näitä söin, en muuta. Toki punaviiniä piti saada muutamia laseja viikossa rentoutumisen vuoksi ja kahvia, jotta jaksaa mennä töihin. Samalla ruokavalioni on gluteeniton ja maidoton, vältän hedelmiä, palkkari on jenkeistä tilattavaa riisiproteiinia ja sokeri tottakai ehdoton nou nou. Työpaikalla kollegan synttäreillä söin viime viikolla palan kakkua ja kärsin turvotuksesta ja vatsakivuista 3 päivää. Tosi tervettä.

Luin alkuviikosta kaimani Lauran paleosta luopumisesta. Se oli hyvin silmiä avaavaa. En ole itse koskaan "valinnut" paleota, vaan olen omien kokeilujeni ja ruokayliherkkyyksien ajamana ajautunut paleotyyppiselle ruokavaliolle. Vähähiilarinen paleo (paleonhan ei välttämättä tarvitse olla vähähiilarinen) on kuitenkin ilmeisesti aiheuttanut monille sitä pitkään noudattaneille terveysongelmia: treeneistä palautuminen kärsii, alkaa tulla erilaisia ruoka-aineyliherkkyyksiä ja allergioita, ihottumia, iho kuivuu, seksihalut vähenee... Pahimmillaan jopa hiuksia alkaa irrota päästä. Mulla on hiusten lähtöä lukuunottamatta noita kaikkia oireita. Jos kiinnostaa lukea tästä enemmän, kannattaa tsekata Matt Stone ja 180 Degree Health.

Mitä teen nyt? Yritän relata. Aloitin tänään syömällä vähän rahkaa, mutta mahahan siitä vaan tuli kipeäksi. En voi sanoa, että kaikki olisi mulle nyt ihan selvää, mutta selkeesti mun täytyy nyt lisätä hiilareita ruokavalioon. Ainakin aamupuuron otan taas käyttöön ja treenin jälkeen syön hiilaria niin paljon kun napa vetää. Riisiä, kaurapuuroa, bataattia, papuja, perunaa, gluteenittomia viljoja. Gluteeni ei siis todellakaan ainakaan tällä hetkellä sovi mulle, olkoonkin itse aiheutettua tai ei. Jos jollakulla on tietoa tai kokemusta siitä, että saako gluteeniyliherkkyyden parannettua, otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Muista syödä hiilareita.

Kroppa kiittää ja unta riittää

Olo on onneksi helpottunut sitten viime postauksen ja treenit on alkaneet kulkemaan. Oih, treeni. Tällä hetkellä mulla on aivan mahtava treeniohjelma ja vihdoin alkaa tuntua, että pysty tekemään kaikki OO-valmennuksessa susoitellut treenit. Alussa, kun ravinto ei sulanut, ei keho myöskään ihan optimaalisesti palautunut enkä vaan saanut tätä kroppaa liikkeelle niin usein kuin oli tarkoitus. Tänään alkoi valmennuksen 6. viikko ja homma alkaa rullaamaan.

Olen alkanut käyttää magnesiumia ensimmäistä kertaa elämässäni ja hui, miten vaikutuksen huomaa! Vatsa kiittää ja unta riittää, hih. :-) Arkielämä sujuu kummasti paremmin kun saa nukuttua 8 tuntia keskeytymätöntä unta. En ole koskaan mielestäni kärsinyt pahoista uniongelmista, mutta elämä tuntuu tosiaan erilaiselta kun ei enää herää keskellä yötä turhaan.

Uusi treeniohjelma + ruokavalio = väsy ja turvotus?

Mua on tällä viikolla vaivannut kova väsymys. Samalla mua on vaivannut kuvotus liharuokia kohtaan ja vatsan turpoilu, lähes olematon nälän tunne ja jatkuva täysi olo.

Tänään aloin pohtia, että nämä liittyvät yhteen. Eli ajatuskuvioni meni näin: Olen syönyt OO-valmennuksen aikana enemmän eläinproteiinia, kuin aiemmin. Erityisesti lihaa, koska maitotuotteet on mulla pannassa. Ilmeisesti ruuansulatukseni ei kuitenkaan ole siinä kunnossa, että sulattaisin näin suuria lihamääriä kovin hyvin (en ole vielä tehnyt vatsahappotestiä). Koska liha ei sula tai sulaa huonosti/hitaasti, on jatkuvasti täysi olo eikä oikein tee mieli syödä enempää oikein mitään, muttei ainakaan enempää lihaa. Kun syöty ruoka ei sula, siitä ei imeydy ravinteita ja se jää vain tukoksi suolistoon. Tämä aiheuttaa tietenkin raskaan olon ja väsymyksen.

Uskon ja toivon, että tästä on kyse ja asia saadaan korjattua suolahappolisällä.

Nikki-setä. Vekkuli kaveri.

Yhdessä blogissa näin lukijan kommentin, joka meni tähän tapaan: unohtakaa nyt ne nassunne ja massunne ja puhukaa jostain muusta. Heh, nassu ja massu on kyllä mun lempiaiheita, mutta tämä kommentti inspiroi antamaan kirjasuosituksen ihan eri aiheesta. Luen tällä hetkellä Mötley Crüen basistin Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjat -teosta. Tarina kertoo, että vuonna '86 Mötleyn ollessa suosionsa huipulla Nikki oli koukussa heroiiniin ja onnistui samalla pitämään päiväkirjaa, johon kirjasi ylös edesottamuksensa hyvinä ja huonoina päivinä. Kirja on todella koukuttava ja rehellisen oloinen kuvaus siitä, miten ihminen saa itsensä koottua rankkojenkin juttujen jälkeen. Omat pikkupaheet tuntuu aika helpoilta asioilta voittaa Nikkin demoneihin verrattuna. On myös hyvä aika ajoin saada muistutus siitä, että raha ei tee onnelliseksi.

Oikotiellä

Aloitin Oikotie Optimaaliin -valmennuksen tammikuun alussa. Haluan hiukan kertoa valmennuksesta ja siitä, miten olen valmennuksesta hyötynyt.

Olen muuttanut aamiaseni proteiinipitoisemmaksi ja vähentänyt selkeästi herkkujen syöntiä. Vaikken ennenkään ollut mikää karkin mutustelija, olen saanut selkeästi homman enemmän hallintaan yksinkertaisesti päättämällä, että sokeri, maito ja gluteeni eivät kuulu ruokavaliooni. Ok, tänä viikonloppuna olin Matkamessuilla töissä ja tästä lipsuttiin, mutta siihen ei jäädä märehtimään vaan jatketaan matkaa taas yksi asia opittuna.

Olen valmennuksen aikana huomannut, että olen treenannut ihan liian kevyesti. Olen koko viime vuoden treenannut paljon vähemmän kuin olisin halunnut ja himmaillut painojen kanssa. Ensin alkuunhan pitää ottaa rauhallisesti, ettei paikat mene rikki. Olenkin treenaillut koko vuoden "ensin alkuun rauhallisesti". Tästä syystä en ole kehittynyt ja se on haitannut motivaatiota ja siksi en ole treenannut enempää... Oravanpyörä. Mutta viime viikolla sain tehtyä parit todella tehokkaat treenit! Kyllä se rauta nousee kun vaan antaa sille mahdollisuuden!

Olin viime viikolla ensimmäsitä kertaa elämässäni Biosignature-mittauksessa. Biosignature-menetelmä "kertoo kehon eri osiin varastoituneen rasvan perusteella millainen kehosi hormonaalinen tila on. Hormonit esimerkiksi nostavat tai laskevat aineenvaihdunnan nopeutta, varastoivat rasvaa tai purkavat sitä energiaksi ja rakentavat tai hajottavat lihaskudosta.Esim erkiksi liian korkea insuliinitaso näkyy jenkkakahvoina ja sen heikko sietokyky puolestaan selkämakkaroina." Mittauksen tulokset eivät yllättäneet: mulla on muuhun kroppaan verrattuna ihan huikeen korkeet lukemat insuliinipisteissä. Reidet taas on niin laihat, että mittaaja joutui oikein nipistämään mittauksen jälkeen, että menikö tää ees oikein. Oon tämmönen tikkari. :-)

Musta on erittäin kiinostaava, että sekä lääkäri että Biosignaturevalmentaja suosittelivat mulle maidotonta, gluteenitonta ja sokeritonta ruokavaliota. Seuraavaksi... pitkäksi ajaksi. Lääkäri siksi, että mun elämäni läpi kestäneet vatsavaivat ja iho-ongelmat ovat peräisin noista aineista. Biosignaturemittaaja siksi, että mun "kehonkoostumukselliset ongelmat" on peräisi noista aineista. Fiksu lukija osaakin jo yhdistää pisteet ja on ymmärrettävissä, että nämä ongelmat ovat kaikki eri puolia samasta asiasta: kehoni on epätasapainotilassa. Ja kun tämän epätasapainotilan korjaa, on tuloksena terve, hyvinvoiva ja kaunis keho!

Vaikka olen jo pitkään vältellyt gluteenia, nameja ja maitotuotteita, olen aina välillä napsinut töissä jälkkäriä tai syönyt rahkaa. Ja tietysti juonut palautusjuomaksi heraa. Nyt se loppuu, sillä olen saanut riittävän hyvän syyn välttää niitä kokonaan. Hyvä olo, oi jospa sinut saavuttaisin. :-)