Tänään olen innokas ja onnellinen

Jiihaa, sain tänään mahtavan puhelun. Tai oikeammin sain ensin joulupukilta ihan mahtavan lahjan - olen varmaan ollut tosi kiltti tänä vuonna - ja nyt se realisoitui tänään ajan varauksella. Sain nimittäin lahjakortin Optimal Performancen Oikotie optimaaliin -verkkovalmennukseen ja tänään sovin ekan valmennustapaamisen.

Joku mittaa mun ihrat ja analysoi mun kropan! Joku tekee mulle treeniohjelman ja kertoo mitä pitää syödä! Voi ulkoistuksen ihanuus ja suloinen vapaus sentään!

Olen "pitänyt treenitaukoa" jo kuukauden ajan. Käytän lainausmerkkejä, sillä treenitauko ei ollut mitenkään suunniteltu... Loppui vaan aika ja energia, enkä vaan saanut itseäni innostumaan treenistä. Mutta tänään palasin salille. Huh! Oli tiukka setti ja, mikä tärkeintä, oli taas tosi kivaa!

Innokas ja onnellinen Maltalla 2011.

Kertoilen tässä blogissa, miten mun Oikotie Optimaaliin -valmennus ja oma henkinen "takaisin ruotuun" -proggis etenee. Can't wait.

Joko tulee joulu?

Hui, miten aika rientää (kun on kivaa). Tämä syksy on mennyt ihan hurjalla vauhdilla eteenpäin ja kun ei edes luonto anna ymmärtää, että olisi talvi, niin eihän sitä tajua itsekään. Onneksi nyt tulee joulu ja saa pysähtyä hetkeksi.

Tosin, kroppa pakotti minut pysähtymään jo viime viikolla, kun pitkään kiusannut pieni kurkun karheus räjähti kunnon flunssaksi ja viime viikon tiistaina ääneni lähti. Sain koko loppuviikon sairaslomaa töistä ja ehdin tämän ansiosta hetken miettimään asioita. Loppuviikosta olin jo riittävän terve tapaamaan ystäviä, mitä nyt loputon limaneritys teki tapaamisista ehkä hieman epämiellyttäviä heille, jotka joutuivat syömään kanssani... Mutta maailma parani taas hiukan. Sainpa treffata aika viimeisillään raskaana olevan serkkunikin pitkästä aikaa! Keskustelu pyöri arvatenkin aiheessa ja avasi minulle monia ajatuksia.

Mutta joulu. En tunnustaudu jouluihmiseksi. Olen ollut suorastaan joulun vastustaja. Joululla on toki jopa kristinuskoa vanhemmat pakanalliset perinteet ja onhan se valon juhla talven pitkän pimeyden keskellä. Nykymaailman yltiökaupallista joulua on helppo kritisoida: tarvitaanko me oikeesti kaikki ne piikkimatot, Angry Birds -krääsät ja muut hilavitkuttimet? Voisiko sitä löytää joulun tunnelman jotenkin muuten?

Tänä vuonna on  minulle ensimmäinen joulu, jolloin ei ihan kauheesti ahdista. Tänä vuonna saan olla vähän jopa ihan kotona ja rauhoittua! Tänä vuonna ei mennä asumaan muiden nurkkiin vaan saa tehdä omia valmisteluja. Yhtään tonttua ei sitten tule minun kotini ikkunoihin eikä todellakaan yhtään kynttelikkköä! Enkä tee laatikoita. En edes hanki kuusta. Mutta rauhotun, teen raakanameja, syön paljon kalaa ja mätiä smetanalla (nam), nautin kynttilän valosta ja käyn keskusteluja punaviinilasillisen äärellä.

Nauttikaa pysähtymisestä, joulun tuoksuista ja mauista. Muistakaa, että mitään perinnettä ei ole pakko noudattaa jos se ei tunnu oikealta. Arvostakaa toisianne pienin elein, ei suurilla määrillä tarpeettomia lahjoja. Hyvää joulua kaikille.

Pessimistin tunnustukset

Voi miten kauniista syksystä olemme tänä vuonna saaneet nauttia. Tuntuu, että muutun joka syksy enemmän ja enemmän syysihmiseksi. Ennen odotin pimeää ja sateista syksyä kauhulla, mutta enää ei ahdista ollenkaan niin paljon. Ylipäätään elämä ei ahdista ollenkaan niin paljon. Vaikka paljon on vielä tehtävää positiivisemman ja pelottomamman elämänasenteen suhteen...

Luen useita kauniita ja inspiroivia blogeja, joista yksinkertaisesti tulee hyvälle tuulelle. Ihanaa, että sellaisia löytyy ja uusia tulee koko ajan lisää! Mutta tällaisella vanhalla peruspessimistillä herää kysymys: miten noi voi olla noin onnellisia? Enkä tarkoita tätä nyt kateellisena, vaan ihan oikeesti, miten noin onnelliseksi tullaan?

Kukka Laakso kirjoitti hauskasti joku aika sitten blogissaan, että on "kyynis-melankolinen" ja "rakastaa vastustaa asioita ja ilmiöitä". Että "defaulttina EI". Hehe, touché. Onneksi sekä minä että Kukan blogin mukaan myös hän, alamme pikkuhiljaa oivaltaa, miten voidaan tulla onnellisemmaksi. Ja tärkeintä on oma asenne. Asenne ratkaisee.

Jos syksyä siis odottaa pelonsekaisin tuntein, että prkl, taas tulee kylmää ja pimeetä ja ihan varmaan tänä vuonna on semmonen märkä syksy kun vaan sataa koko ajan ja mitkä ihmeen kengät tonne voi laittaa, kumisaappaissako sitä pitäis töihin lähteä, kiva näyttää ihan dorkalta jne jne... niin IHAN VARMASTI vituttaa. Mutta toisellakin tavalla voi suhtautua.

Itse kävin ensimmäistä kertaa elämässäni (!) sienimetsällä tänä vuonna. Keräsimme suppilovahveroita ihan hulluna ja niistä on tehty jo monenmoiset herkkuateriat, kuten possua sienikastikkeessa ja sienirisottoa. Namskis. Ruoka maistuu muuten vielä tavallista paremmalta, kun sen on ihan itse pikku kätösin maasta poiminut. Siellä ne sienet odottaa pakkasessa ja joka kerran kun niitä käyttää ruuan laittoon, muistaa kuinka hauskaa niitä oli kerätä. Ei ahdista yhtään niin paljon kuin aiempina syksyinä.

Muiden blogien positiivisuudesta on vielä sanottava, että samanlaiseen muita inspiroivaan ihqulaa-elämänasenteeseen en taida ikinä pystyä. Mutta itselleni jo se, että olen matkalla kohti parempaa mindsettiä ja sitä kautta parempaa elämää, on jo ihan huikeaa ja jakamisen arvoista.

Mistä sen tietää, mitä oikeasti haluaa?

En muista mistä blogista tämän luin, mutta joku viisas neuvoi listaamaan 10 asiaa, joita eniten haluaa. Miten voisi ikinä saavuttaa mitään tärkeää, ellei edes tiedä, mitä oikeasti haluaa?

Eräänä kauniina aamuna bussissa sain listattua seuraavat asiat, joita haluan:
- aamuja, jolloin ei ole kiire
- harrastaa kuntosalia, kahvakuulaa ja joogaa
- työn, jonka avulla voin auttaa muita
- laatua ajankäytössä, ruuassa, treenissä, seurassa
- yhdistää työn ja opiskelun ilman, että ihmissuhteet kärsivät ajanpuutteesta
- vähemmän turhaa - > enemmän laatua, aitoutta
- opetella tekemään raakaruokaa
- aikaa rakkaiden kanssa
- kehittää kehon suorituskykyä
- olla niin terve, ettei tule flunssia yms.

Kas siinäpä jotakin, jota kohti pyrkiä!

Lainasin seuraavan ajatuksen Quinoaa! -blogista joskus kauan sitten:
Sisäinen kriisi, epämukava olo sisällä, tapahtuu silloin, kun sisäiset arvomme - asiat joista saamme motivaation elää ja olla - ovat ristiriidassa ulkoisten olosuhteidemme kanssa.

Listaamani asiat ovat kaikki sellaisia, joihin pyrkimällä saan korjattua epätasapainoa sisäisten arvojen ja ulkoisten olosuhteiden suhteen. Vain sitä kautta voi tulla onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi. Siellä se onni on meitä kaikkia varten - siihen pitää vain osata tarttua.

Back from Venice!

Kävin lyhyellä neljän päivän matkalla Venetsiassa. On se vaan aivan uskomaton kaupunki. Venetsiassa historia on läsnä aivan eri tavalla kuin missään muualla. Lähdimme matkaan, koska saimme mieheni kanssa osallistua ystäviemme häihin. Italialaiseen tapaan kaikki saatiin onnistumaan, vaikka oltiinkin jatkuvan romahduksen partaalla, pienen kaaoksen keskellä.

Olen ollut jo n. vuoden VHH:lla ja syönyt melko pitkälti paleoruokavalion periaatteiden mukaan: lihaa, kalaa,vihanneksia ja marjoja, tärkkelystä lähinnä salitreenin jälkeen. Viime viikkoina olen elänyt melko stressaavaa aikaa ja periaatteista on lipsuttu huomattavasti. Se on jännä juttu, miten juuri silloin kun kroppa eniten tarvitsisi huolenpitoa ja hyvää ravintoa, on helpointa heittää kaikki hienot tavat romukoppaan ja alkaa kunnon porsastelu!

Joka tapauksessa, reissun päällä ja etenkin Italiassa on aika vaikeaa pysyä ruodussa, mitä tulee vähähiilariseen ravintoon. Tai no EI OLE jos vaan jaksaa nähdä sen vaivan, että heti maahan tultua etsii kunnon ruokakaupan ja ostaa mehukkaita paikallisia hedelmiä, tuoreita kasviksia, pähkinöitä ja mahtavaa paikallista lihaa. Italiassahan saa perus metroaseman pikku-Siwasta sellaista bresaolaa, mikä maksaisi maltaita Suomessa Stockalla!

Kuten tästä nillityksestä voitte päätellä, en toiminut tällä tavalla lomallani. Mentiin hurjaa vauhtia ensin kotoa bussilla Helsinki-Vantaalle, vaihdettiin konetta Riiassa, saavuttiin Milanoon, otettiin sieltä juna Venetsiaan... ja juna tietenkin seisoi melkein 1,5 tuntia keskellä ei mitään ja syötäväksi oli ainoastaan vehnäleipää. Sama hotellin aamiaisella: leipää, leipää, leipää. Croisantteja. Jogurttia. Leipää. Arvatkaa mitä söin? Niinpä.

Kolmanteja päivänä ehdin vihdoin kauppaan ostamaan persikoita, banaaneja, tomaatteja ja pähkinöitä. Viimeisenä yönä näin unta porkkanamehusta... Mitäs tähän muuta sanomaan, kuin että oma vika jos nyt vähän turvottaa.

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: nyt olen motivoitunut jatkamaan hyvän olon ruokavaliollani! Ja salitreeni kutsuu vihdoin taas huomenna, miten olenkin kaivannut sitä!

Kuvat eivät tee oikeutta Venetsialle.

Kohti uusia seikkailuja!

Ihana ja lahjakas Tuomo Prättälä sanoo sen parhaiten: "I applied for the good life". Minäkin jätin anomukseni hyvään elämään tällä viikolla kun päätin ryhtyä seuraamaan polkuani. En ole oikein koskaan tiennyt, mitä haluan elämältäni. En ole erityisemmin halunnut upeaa uraa tai perhettä tai intohimoisesti harrastanut mitään. Elämässäni ei pitkään aikaan ollut juuri muuta sisältöä kuin juhliminen, sillä tunsin olevani elossa oikeastaan vain silloin kun sain alkoholin avulla koettua suuria ilon tunteita tai aiheutettua suurta draamaa.

Pikkuhiljaa olen alkanut oppimaan paremmin kuka oikeastaan olen ja mitä haluan. Samalla elämääni on ilmestynyt ihania asioita: rakkautta, ystäviä, parempaa terveyttä ja jaksamista. Yritän opetella pois vanhoista toimintamalleista, joita toteuttamalla vain jatkan oman surkean olotilani vahvistamista. Välillä palaan vanhoihin tapoihini, mutta siitä ei pidä lannistua. Ainoa suunta on ylöspäin ja uusi korvaa vanhan. Hitaasti mutta varmasti. Kun on kerran päässyt paremman elämän makuun, ei paluuta vanhaan enää ole.